Hulluilla on halvat huvit. Minä saan hytkyvät naurut lehtijutuista. Sinkkuna huvituin aina näistä hömppäjutuista: 10 tapaa saada unelmien kundi, näin saat poikaystävän satimeen, viehätysvoimaa rohkeasta meikistä jne. Siis mikä unelmien kundi? Tavallinen lökäpöksy, joka on ehkä 20-vuotiaana komea ja pukeutuu muodikkaasti, esittää vaikeasti saatavaa ja seikkailee saman tyttöporukan jäsenistön kanssa (loukkaantua ei tietenkään saa, jos kundin kieli seikkaili kuukausi sitten tässä suussa ja nyt se sama kieli tungetaan kaverin suuhun ja sillä ihanalla kanalla on typerä onnenhymy huulillaan koko ajan). Sama kaveri on 20 vuoden kuluttua kalju, keskivartalolihava, sohvalla makaava, keskiolutta kiskova roskakuski.
Yleinen tyttölehtien harhakuva on myös, että meikillä olisi jotain tekemistä parisuhteen kanssa. Jestas sentään, pane vaikka millainen pakkelikerros naamaasi, niin tulee se päivä kuitenkin aika pian, jolloin ne pakkelit on pestävä pois yöksi tai mökkireissulla saunoessa. Tosin tunnen sellaisenkin tarinan lähipiiristä, että neiti hurmaava oli koko mökkiviikonlopun meikit naamassa, lisäili vain välillä hiukan huulikiiltoa, meikkipuuteria ja ripsiväriä. Yllätys olikin mukava, kun kotiin tultua meikit pestiin ja naama kukki finnejä ja oli punaisen ärtynyt. Myönnän nauraneeni kertomukselle, vaikka itkeä olisi pitänyt. Ollaan me naiset sitten epätoivoisia.
Nykyään minua huvittaa lehtijutut, joissa annetaan kasvatusohjeita ja muuta hupaisaa. Vastikään luin netistä 7 keinoa saada lapsi oppimaan polkupyörällä ajaminen ilman apupyöriä. Siis häh! Kuinkahan moni meistä kolmekymppisistä muka sutii edelleen apupyörät turvanaan? Ei meidänkään vanhemmillemme mitään opaslistaa laadittu, mutta joka iikka oli oppinut ennen kouluikää pitämään tasapainonsa niin hyvin, ettei apupyöriä tarvittu.
Joka toisessa perhelehdessä taas annetaan neuvoja, miten saadaan lisää aikaa perheelle. Hyvältä kuulostaa, mutta ne ohjeet ei olekaan mitään ruudinkeksijän nerokkaita patenttiratkaisuja. Yleisimmät neuvot ovat vähentää netin käyttöä ja rajoittaa työaikaansa. (Ihanko totta, olipa yllätys!) Voiko muka tosiaan olla niin, että perheelle jää enemmän aikaa, jos tietokone on illat kiinni ja äiti tekee osa-aikatyötä tai isä vähentää työtunteja 45 viikkotunnista 35 tuntiin. Minä hyppään nykyään suoraan näiden downshiftaamishöpötysten yli. Vedotaan vanhempien huonoon omatuntoon, kun on pakko käydä töissä. Kotirouva Nina Mikkoset sun muut vielä ylistävät aika ajoin millioin missäkin lehdessä, miten kotiäitiys on ainoa oikea ratkaisu lapsiperheille. On joo, jos leipäjono kiinnostaa. Elämän leppoistaminen on NIIIN helppoa. Kaikkihan ovat valmiita luopumaan turhakkeista, kuten shampoosta, autosta, omistusasunnosta tai vaatteiden ostamisesta uusina. Sitten koko perhe voi iloisena tehdä telttaretkiä kansallispuiston liepeille ja istuskella loruilemassa yhdessä sohvalla pitkät illat, kun äidin ja isän tarvitsee käydä töissä vain silloin tällöin. Esimieskin taputtelee kiitollisena selkään, kun rouva äiti suvaitsee ilmaantua työpaikalle parina päivänä viikossa ja haluaa koko kesäksi palkatonta, jotta ehtii varmasti biitsille lasten kanssa. Odotan innolla, milloin hömppälehdissä keksitään, että perheet tarvitsevat myös palkkatuloja tullakseen toimeen ja että yleensä työnantajakin tarvitsee työntekijöitään työhön, eikä välttämättä myönnä palkatonta tai vuorotteluvapaata joka kerta kun downshiftaajaperhe haluaa lähteä ruskaretkelle Lappiin, henkiselle etsintämatkalle Intiaan tai kesäksi kunnostamaan suvun autiotaloa asumis- ja viljelykäyttöön.
downshiftaaminen, kundi, lehtijuttu, meikki, sinkku