Tänään on taas se aika kuukaudesta, siis se naisten kärsimysnäytelmä (tasa-arvon nimissä lisään, että myös joidenkin miesten, ehkä yhden tuhannesta). Eilen se jo alkoi, tänään yltyi ja huomenna loppuu. Perusteellinen siivous. Siis perusteellinen helvetti kotona. Eilen siivosin lattiasta kattoon leikkihuoneen, pesin joka ikisen lelulaatikon ja huuhtelin lelut aidolla vedellä. Voi jestas sitä vastenmielisyyden määrää! Tänään on jo imuroitu, mopattu lattiat, niin ja tietysti suurimpana työkohteena raivattu kaikki rojut niille kuuluville paikoille. Pölyjen pyyhintä on kesken, samoin into. Pääsiäinen ja vieraat tulossa huomenna, onneksi ehtii vielä heittää koristeet paikoilleen ja olla niinkuin ei mitään suursiivousta olisi tehtykään. Perheen pienin onneksi osaa sen aika hyvin, sylkäisi jo maissi-perunat pitkin lattioita ja puklasi äsken matolle. Lelutkin on jo miltei saatu leviteltyä lattioille, hyvä hyvä (nyt ei kukaan kohta huomaa, että olisi oikein siivottu vieraita varten).
Mikä meillä perheellisillä oikein on tuon vierassiivouksen kanssa? Perinne? Sukupolvelta toiselle siirtyvä näyttämisen halu? Jos joku tilaa siivoojan, hän ei takuulla kerro kenellekään. Mieluiten saa tulla siivoamaan keskellä päivää, kun naapurit ovat töissä. Ja jos siivoojat kiltisti voisivat jättää auton vähän huomaamattomampaan paikkaan, ei mielellään ainakaan ihan talon rappujen eteen, vaikka siitä olisikin kätevintä tuoda välineet sisälle. Jos jää kiinni siivojan tilaamisesta, voi tietenkin selitellä, että kun tuo olkapää on kipuillut viime aikoina tai että ihan vaan ikkunat pesetän, kun töissä on niin kiirettä.
Silloin joskus nuorena ei edes huomannut, jos jossain ei ollut siivottu vuosikausiin, lehtipinot lojuivat röykkiöinä eteisessä tai tuoleilla, villakoirat pyörivät nurkissa ja tiskipöytä oli niin täynnä likaisia astioita, että ruuantähteiden haju leijui ulko-ovelle saakka. Voi pojat, se oli huoletonta aikaa! Nykyään kun menee vaikka samojenkin mutta perheellistyneiden ihmisten luo kylään, aikamoinen muutos on tapahtunut. Missä ihmeessä on pölypallerot tai kylppärin pyykkivuoret? Eikö kukaan enää järjestä bileitä, kun ei näy 100 olutpulloa pitkin pöytiä, sipsinmuruja matolla tai eilisen tuttavuuden kalsareita/kännykkää/kondomipakettia sohvan nurkassa? Vakava perheellistymisaalto on vienyt mukanaan rennoimmatkin tyypit. Ja mikä ihmeellisintä, kaikilla tuntuu nykyään olevan aina vessapaperia telineessä. Ei enää huutelua oven taakse, että haloo, olisiko paperia tänne vessaan, eikä vastausta, että ei nyt ole, mutta nenäliina/taloupaperin pala löytyy. Huvittavin saamani vataus parikymppisenä oli, että pyyhi vaikka sellaiseen tyhjään rullaan. Niin tein, onneksi sattui vain pienempi hätä.
Kun on kotona lasten kanssa, elämä ON välillä yhtä siivousta. Ensin heräät, vaihdat vaipan ja puet vauvan, puhdistat hoitopöydän eritteistä, peset vessanpöntön sottapytyn jäljiltä, hammastahnaroiskeet peilistä ja menet laittamaan aamupalaa, siivoat aamupalan jälkiä, leikit hetken ja puet koko porukan ulkovaatteisiin huudon ja kiukuttelun tuskastuttamana, sitten nukutat vauvan, lyhyt ulkoilu, ruokaa laittamaan ja siivoamaan keittiön tasoja, pöytää ja tiskiallasta, ruokailun aikana lattioiden ja pöytien pesu roiskeiden, kaatuneiden maitojen ja syljettyjen soseiden osalta ja ruokailun jälkeen tiskisiivous, jos ehtii jne. Ole siinä sitten rento kotiäiti, joka hengailee lasten kanssa meren rannalla, viettää kaikki aurinkoiset päivät leikkipuistossa kera eväiden ja leikkii fröbelin palikoiden tahtiin, maalaa ja askartelee sadepäivinä. Olen tullut siihen tulokseen, että kaikki ne kotiäidit, jotka antavat tuollaisen ”rela-kuvan” elämästään esim. fb:ssä tai tekstareiden välityksellä, ovat lievästi ilmaistuna liioittelijoita. Ja ne jotka sattuvat asumaan omakotitalossa ovat liioittelijoita potenssiin kymmenen. Kukahan niilläkin muka laittaa ruuat, käy kaupassa, imuroi, pyyhkii pölyt, moppaa lattiat, pesee uunin, hoitaa pyykit joka ikinen päivä, haravoi, tekee lumityöt, kitkee rikkaruohot, pesee ikkunat, kerää marjat pensaista, leikkaa nurmikon, kunnostaa pihan, maalaa talon, vaatettaa lapset, hinkkaa kylpyhuoneen hohtavaksi ja pesee saunan? Kysynpä vaan.
Kerrostalossa noin 25 vuotta asuneena, voin kertoa, että jotkut eivät ilmeisesti siivoa. Joka taloudella tuntuu olevan omat rutiininsa, sitten on niitä sellaisia, joilla ei ole! Eräät kuskaavat matot pihalle joka perjantai töiden jälkeen, toiset jättävät ne lojumaan telineille tuntikausiksi kerran kuussa (yleensä lauantaisin, kun itse odotat tuskastuneena, milloin sinne mahtuu viemään omat mattonsa). Sitten on näitä, jotka eivät todellakaan käytä koskaan mattotelinettä. Ehkei niillä ole mattoja tai sitten eivät siivoa (iso HYI). Yleensä ne samat kuljettavat iltahämärissä ihan hiljaa kamalan paukkeen saattelemana valtavan määrän tyhjiä pulloja tai isoja pahvilaatikoita rappukäytävässä. Luulisi vähemmästäkin siisteystapojen muuttuvan, kun joutuu kuskaamaan puolisalaa kymmenen sylillistä sanomalehtiä lehtikeräykseen iltahämärissä tihkusateessa. On meillekin käynyt niin, että lehtipino on kahden muovikassin suuruinen, mutta sitten ollaan jo itse (siis minä itse, ei onneksi muut) ärsyyntyneitä tilanteeseen ja on aika toimia.
Keskenkasvuisena sitä kuvitteli itsensä tosiaan rennoksi tyypiksi, joka siivoilee kun huvittaa ja on aikaa, mutta ei todellakaan luo itselleen paineita, ahdistu lasten rojuista lattialla, likaisesta keittiönpöydästä tai vessanpöntön ruskeista läiskistä. Hahahaa! Aikuisuus on tylsää, itse on siivottava, kun ei kukaan tee puolesta. Mottoni siis onkin, että siivoan vain sen verran kuin on pakko. Pakko on tässä nyt erittäin suhteellinen käsite. Kun asustelee sellaisen kanssa, joka tekisi mieluiten kaiken huomenna tai ensi viikolla, joskus on vain toimittava itse. Yleensä liian usein, siis paljon useammin kuin haluaisi. Kenestäpä ei olisi mukava ottaa oikein rennosti, makoilla, lueskella ja ulkoilla, syödä valmista ruokaa, tulla puhtaaseen kotiin, ottaa valmiiksi pestyt pyykit korista tai kaapista päälleen… Hetkinen, minusta taitaa olla tulossa mies.
aikuisuus, imurointi, kerrostalo, omakotitalo, siivous