Nyt minulla on blogi. Siis mikä, no blogi, hitto soikoon. Sehän on pakollinen tällä vuosikymmenellä. Muutenkin tässä on nyt vähän hurjaa meinikiä menossa, kun heräsin yhtenä iltana siihen, että täällä äitilandiassa ollaan kuin herran kukkarossa ja olen missannut äitiyslomalla kaikki uudet jutut. Radio oli yhtenä päivänä päällä (se on nykyään niin harvinaista, että tulee oikein kuunneltua, mitä ne siellä lätisee) ja arvatkaa mitä! Siellä oli studiovieraana nainen, joka tienasi elantonsa blogillaan. Minä ajattelin, että tahtoo kans. Vähän myöhemmin selvisi, ettei se millään lätinällä tienannut senttiäkään, vaan sponsorituloilla ja sillä, että kävi kiertämässä puhujana eri tilaisuuksissa. Aika mielenkiintoinen unelma.
Koska olen tuumasta toimeen-nainen, enkä mikään lökäpöksy, aloitin heti välittömästi (noin 10 viikon harkinta-ajan jälkeen) hikoiluttavan hyvän zumban, siis astumisen tälle vuosikymmenelle. Kyllä, villitys oli rynninyt Suomeen sillä aikaa kun olin raskaana/äitiyslomalla, eikä kodin ulkopuolisella maailmalla ollut väliä. Henkihän siinä vatkaamisessa meinaa lähteä, mutta muodissa ollaan mukana vaikka hampaat irvessä ja leveä hymy korviin asti kuin eräällä mairealla ulkoministerillä.
Eikä tämä suunnaton muotirynnistys pelkkään zumbaan jää, ehei. Olen jo harkinnut kenkien tilaamista nettikenkäkaupasta!!! Entinen minä olisi huutanut korvaan, että eihän siinä ole mitään järkeä, astele kenkäkauppaan ja sovita siellä, mitkä käy jalkaan, sopii budjettiin ja näyttää hyviltä. Olisin jokseenkin samaa mieltä, mutta kun brandosit ja muut on kuulemma niin hyviä ja voi palauttaa maksutta, jos kengät ei käykään (ensin katsotaan netistä tuhat mallia, jotka näkisi yhdellä vilkaisulla kenkäkaupassa, sitten tilataan, odotellaan viikkoja, sovitetaan ja huomataan, ettei olekaan hyvät, palautetaan, selataan taas nettikuvastoa, tilataan, odotetaan viikkoja jne.). Siis tosi ihana uutuus, jota tuskin maltan odottaa…
Nuorten tyttöjen vaatteita en ole uskaltanut vielä vilkaistakaan, meillä mammoilla saa olla ihan omanlainen muoticocktail siihen asti kunnes töihin palataan. Lapset ei ainakaan ole valittaneet, vaikka lojuisin puolille päivin päälläni yöpaita, trikoot tai verkkarit ja viileämmillä keleillä neuletakki ja villasukat. Hiusmuodin kanssa on vähän sama juttu. Jos ei ihan tässä kuussa ole ehtinyt kampaajalle (tai viime kuussakaan), niin ainakin poika 4 vuotta ihailee, että nätti tukka sulla äiti. On joo…
Muttamutta siis oma blogi. JEEE! Kerrankin saa urputtaa. Entinen minä siellä puhui. Tämä nykyinen blogaaja tietenkin samaistaa itsensä eduskunnan tehokkaimpiin ja muodikkaimpiin blogikirjoittelijoihin, eikä sorru mihinkään turhanpäiväiseen urputtamiseen kautta valittamiseen. Palaillaan jälleen täältä äitilandiasta, kun asiaa ilmenee!